naakkaneidin lintukoto.

09:30 am - give me my month.

mä sain viime viikon aikana kuudet kuolinuutiset plus yhdet vakavat sairausuutiset. siinä oli tasan kuudet plus yhdet uutiset liikaa.

viidet kuolinuutiset tulivat alkuviikosta kun kohtasin kaupassa yhden viime syksyn duunipaikkani työntekijän. olinhan siis syksyn siellä palvelutalossa, eikä se nyt oikeastaan ole mikään huikea yllätys, että sieltä kuulee kuolinuutisia. nyt vaan siis pikaisessa kauppakohtauskeskustelussa mulle kerrottiin, että vuodenvaihteen jälkeen talosta oli kuollut viisi tuttua asukasta. samana päivänä sain vielä kuulla äidiltäni puhelimitse, että kummisetieni äiti, joka on ollut elämässäni mukana ihan kakaruudestani lähtien, on tosi tosi tosi huonossa kunnossa. ja sitten vielä eilen sain tekstiviestin ja katsoin hesarin ja siellä oli kuolinilmoituksessa tuttu nimi. liikaa. ihan liikaa.

työttömän elämä on tasaista ja kivuliasta. tällä hetkellä pääasialliset tehtäväni elämässä ovat:
- sängyn petaaminen
- tiskaaminen
- pyykkääminen
- ateriasuunnittelu
- kauppalistojen tekeminen
- ruuanlaitto
- roskien vieminen
- postin nostaminen lattialta pöydälle

mulla on päässä näytelmä, joka pitäisi kirjoittaa sieltä ulos. mä haluaisin kirjoittaa sen, mun pitäisi kirjoittaa se. mä ehtisin ja voisin kirjoittaa sen. aloin työttymyyden alkuaikoina katsomaan aikani kuluksi Gilmoren tyttöjä dvd:ltä. olen sitten hiljaksiin ostanut aina uuden boksin kun edellinen tuotantokausi on alkanut lähestyä loppuaan. olen nyt kaudessa kuusi ja seiskakausikin eli viimeinen odottaa jo laatikossa. on ärsyttävää ja rasittavaa huomata, että vaikka haluaisin kirjoittaa sen pirun näytelmän, en pysty keskittymään siihen ennen kuin olen katsonut ne typerät Gilmoret loppuun. yritän nyt vain siis rauhoittaa itseni, katson viimeisetkin jaksot pois alta ja jahka kaikki on lopulta nähty, se luku on vähän niinkuin siinä ja pystyn tarttumaan kynään ja näppäimistöön. toivottavasti.

viime viikon maanantaina sain iltapäivällä puhelun kansalaisopistolta. siellä toimii aikuisten teatteriryhmä, joka kokoontuu kerran viikossa. vakio-ohjaaja oli sairastunut ja mua pyydettiin sijaiseksi. varoitusaika oli varsin pieni, mutta menin. suunnittelin setin tietämättä mitä ryhmä oli aikaisemmin tehnyt tai millaista porukkaa siinä oli mukana. setistä tuli mielestäni hyvä. ensin vähän improttiin, sitten tajunnanvirtakirjoitettiin, sitten koostettiin hahmoja ja tehtiin kohtauksia. tekemiseen oli todella soveltava lähestymistapa. kun kokoontuminen loppui porukkaa kiitteli tosi kovasti. oli kuulemma ollut mielenkiintoista ja täysin erilaista kuin sen vakio-ohjaajan kanssa. kotimatkalla ajattelin erittäin tyytyväisenä ja iloisena, että vitsi mulla  on mahtava ammatti ja vitsi mä olen siinä hyvä. vähän ennen kuin pääsin perille kotiin, se iloisuus muuttui. ajattelin edelleen, että mahtava ammatti jossa olen hyvä, mutta nyt se harmitti ihan pirusti.

ja siis tosiaan. mulla on mahtava ammatti jossa olen oikeasti hyvä, mutta mulla ei ole työtä jossa harjoittaa sitä ammattia. ärsyttävää. raivostuttavaa. pirun ikävää.

viime viikko oli huonojen uutisten lisäksi muutenkin aika kökkö. oli omaa ahdistusta ja oli muiden ahdistusta, jota pyrin parhaani mukaan helpottamaan. en tiedä onnistuinko. nyt heitän ilmoille pienen toiveen siitä, että tämä viikko olisi vähän parempi, kaikille.

suosittelen kaikille James Blaken kuuntelemista. eheyttävää.
 

12:06 pm - maa-perjantai, per-maanantai.

kolme täysin toisiinsa liittymätöntä ja merkitykseltään ehkäpä melko vähäpätöistä asiaa / huomiota / pohdintaa:

ASIA 1. maailman paras lihapullapasta.

vaihe yksi, tomaattikastike. silppua yksi sipuli ja maun mukaan valkosipulia, meillä 4 kynttä. kuullota öljyssä tilavassa pannussa. lisää purkillinen tomaattimurskaa, purkillinen paseerattua tomaattia ja reilusti tomaattipyreetä. mausta suolalla, pippurilla, oreganolla, basilikalla, sokerilla ja pienellä määrällä paprikajauhetta. laita kansi päälle ja anna putrustella miedolla lämmöllä.

vaihe kaksi, lihapullataikina. laita kulhoon desi korppujauhoja ja kaksi desiä vettä. sekoita ja anna turvota noin 10 minuuttia. lisää 400g kananpojan jauhelihaa. varmaankin jonkin muun elukan liha käy myös, kalkkunajauhelihaa emme kuitenkaan suosittele, se on kuivaa vaikka mitä tekisi. mausta suolalla, pippurilla, teelusikallisella dijon-sinappia, muutamalla pisaralla vihreää tabaskoa ja pienellä määrällä chilijauhetta ja valkosipulijauhetta. lisää yksi kananmuna. vaivaa taikina joko käsin tai sotke lusikalla niin että kaikki menee sopivasti eli täysin sekaisin. pyörittele kostein käsin taikinasta haluamasi kokoisia pullia. ruskista pullat paistinpannulla ja laita sitten tomaattikastikkeeseen. kansi päälle ja anna putrustella, melkeinpä mitä kauemmin, sitä parempi. noin 30 min riittää kyllä, pullat ehtivät kypsyä kivasti.

vaihe kolme, spagetti. keitä se paketin ohjeen mukaan.

vaihe neljä, paras vaihe. ota lautanen, laita sille haluamasi määrä spagettia. laita spagetin päälle haluamasi määrä juustoraastetta. ilman juustoraastettakin kyllä selviää, mutta juustoraaste maksimoi nautinnon. lisää annokseen haluamasi määrä lihapullia ja kastiketta. raasta päälle parmesania. nauti. ota lisää vaikket jaksaisikaan. syö itsesi ähkyyn. päivittele loppuilta sitä, miten törkeän hyvää ruoka oli.


ASIA 2. miten pukeudun.

käytän tosi harvoin housuja. tänään käytän. katselin itseäni peilistä ja pohdin, että vetäessäni pöksyt jalkaan näytän aivan Mirja-Marjatta-59-veeltä, joka yrittää pukeutua nuorekkaasti ja kopio naapurin 16-vuotiaan Tsirkkiksen tyylin onnistuen siinä vain osittain. housut jalassa näytän siis mielestäni inan verran typerältä. asia voisi ratketa esimerkiksi etsimällä erimallisia housuja, mutta ongelman tai haasteen luo se, etten viihdy missään muissa kuin melko tiukoissa, pillimallisissa housuissa. tyydyn siis nykytilanteeseen, eli siihen, että 99% päivistä pukeudun hameeseen. hameessa tiedän näyttäväni ihan hyvältä ja vähemmän typerältä.


ASIA 3. Samuli Putron sooloura.

kun Samuli lähti soolouralle, ensimmäinen levy ja keikat olivat semmoista yksinkertaisehkoa mies ja kitara -meininkiä. keikat olivat mahtavia ja erittäin tunnelmallisia, lavalla kun ei ollut muita kuin Samuli soittimineen ja hän teki itse kaiken, kitaroitsi, soitti pianoa, hoiteli efektilaitteita ja jiienee. levykin oli soitannollisesti varsin riisuttu ja ehkäpä juuri siksi erittäin koskettava. 

Samulilta tulee maaliskuussa uusi levy ja tänään YleX soitti ensisoittona uuden singlen, "Älä sammu aurinko." kappale oli sinänsä kiva ja hyvä ja hymyilyttävä ja toiveikas, mutta on sanottava ettei se varsinaisesti noussut Elämä on juhla -levyn kappaleiden tasolle.

viime vuonna olin Tavastialla Samulin keikalla ja Samulilla oli lavalla kanssaan bändi. vaikkakin soitto soi ja soljui ja kuulosti hyvältä, ei se kuitenkaan ollut yhtä tunnelmallista, koskettavaa ja vaikuttavaa kuin ne keikat mitkä Samuli veti ihan yksinänsä. Elämä on juhla -levyn kappaleita oli myös sovitettu uudestaan bändille sopivammiksi, samoin kuin muita biisejä joita Samuli oli ennen vetänyt yksin. bändi selkeästi vei kappaleista terän pois, ja se on suuren suuri harmi.

Tavastialla kuitenkin näkyi se, että Samuli nautti aivan suunnattoman paljon bändin kanssa soittamisesta. jotenkin lavalta näkyi, että vaikka sooloilu oli tehnyt hyvää ja maistunut, Samuli oli selkeästi kaivannut bändiä kanssaan lavalle. keikoilla käymisessä yksi tärkeimpiä asioita on se, että näkee artistin nauttivan esiintymisestä. tämä toteutui täysin, vaikkakin iso palanen soolokeikkojen herkkyyttä ja tunnelmallisuutta olikin poissa.

odotan sekä innolla että epäillen Samulin uutta levyä. jos eli kun sekin on bändivetoisempi kuin edellinen soolo, epäilen etten tule pitämään siitä missään tapauksessa niin paljon kuin Elämä on juhla -levystä. sen verran voin kyllä sanoa, ettei levy tule varmastikaan missään mielessä olemaan pettymys. Samuli on kuitenkin niin etevä sanoittaja, että oli soitto sitten minkälaista tahansa, teksteistä nauttii aina.

että tällaisia juttuja. eilinen pyhäpäivä sekoitti rytmin sen verran perusteellisesti, että luulen että nyt on maanantai. muutenkin on aika vahvoja käynnistymisvaikeuksia. yritän skarpata. en tiedä onnistunko. katsotaan.

10:39 am - naks.

mä oon ehtinyt jo tänään miettiä montaa juttua, mut yksi mitä äsken huomasin pohtivani on pienet ratkaisevat asiat.

mua nimittäin kiinnostaa ne asiat mitkä saa ihmiset tekemään päätöksiä, muutoksia tai ylipäätään tekoja. mua kiinnostaa käännekohdat. tarkotan siis sitä, että joku pieni juttu voi olla se jäävuoren huipulle laskeutuva lumihiutale joka sitte johtaa johonkin suureen, mullistavaan, asiat muuttavaan, joka johtaa johonkin sellaiseen ettei entiseen ole välttämättä paluuta. niinkun esmes silloin kun itse sairastuin, oli taustalla monen monen monen vuoden isot asiat, mutta pystyn edelleen pointtaamaan sen yhden tapahtuman, joka naksautti mut, sen yhden ainoan jutun joka lopulta sai mut pistämään kroppani rääkkiin ja pudottamaan painoa. sekään yksi juttu ei välttämättä ollut missään mittakaavassa kovin iso tai epätavallinen, mutta siinä kohtaa se oli tarpeeksi iso käynnistääkseen kaiken sen mitä siitä sitten seuraavien vuosien aikana tapahtui.

mitkä on niitä juttuja? mitkä on sellaisia asioita jotka katkaisee kamelin selän? mitkä on niitä viimeisiä pisaroita? mua kiinnostaa ne ihan suunnattomasti.

mikä saa esimerkiksi ihmisen tappamaan toisen? mikä saa lopettamaan pitkän parisuhteen? mikä saa muuttamaan toiselle paikkakunnalle? mikä saa ottamaan hengen itseltään? mikä saa puhumaan suunsa puhtaaksi? mikä voi olla se viimeinen naks joka päässä kuuluu ja sitten se on menoa?

mun pitäis laittaa sukat jalkaan, niistää nenä, lähteä kauppaan ja tehdä makaroonilaatikko, mutta tällä hetkellä mua kiinnostaa huomattavasti enemmän vain istua paikoillani, pohtia muun muassa noita naksahduksia ja odottaa, että päähäni tulee jotain a) jonka voin, b) joka mun on pakko kirjoittaa. mä vedin syksyn niin hirveällä tahdilla, että musta tuntuu, etten mä ole neljään kuukauteen ajatellut tai pohtinut mitään. nekin jutut mitä mä oon jo eilen ja tänään ehtinyt ajatella saa mut tuntemaan itseni pitkästä aikaa ei välttämättä älykkääksi, mutta ainakin päätään vaivaavaksi ihmiseksi. ja vaikka mä teinkin syksyn ajan hirveesti töitä päälläni, niin tuntuu ettei tällaseen vapaaseen, stressittömään, tuloshakuisettomaan (mikä sana!) ajattelemiseen ja pohdintaan ollut aikaa. mun piti käyttää koko ajan päätäni siihen, että mulla oli jollekulle ratkaisu tai vastaus, piti olla nopea ja tehokas ja valmis, mutta mä en itse ehtinyt kysyä tai pohtia mitään kysymyksiä.

jos vanhat merkit paikkansa pitää, mun ei välttämättä ole kovin hyvä viettää kovinkaan montaa päivää ihan vaan yksin ajatusteni kanssa, mutta jotenkin mulla on sellainen olo ja toivo, että mä oon oppinut jotain, enkä enää vaivu mihinkään mietesuohon vatvomaan. mä oon ehkä oppinut jalostamaan ajattelutapaani niin, että jos mulla on joku ajatus niin mä voin ajatella sen loppuun ilman että siitä tulee kriisi. en mä tiedä onko asia niin, mutta niin mä tosiaan ainakin toivon.

sitten tällai turhanpäiväisenä loppukaneettina todettakoon, etten voi käsittää housuja. ehkä maailman epämukavin vaatekappale. näin.

02:42 pm - Kaksituhattayksitoista.

Mä oon nyt työtön ja ensimmäistä päivää yksin kotona. Mulla on aikaa miettiä ja huomata asioita.

Yks tärkeä asia, minkä mä äsken huomasin, oli se, että mä hetken aikaa hyväksyin sen, etten mä voi pitää hetkistä kiinni. Mulla oli mahtava hetki, jolloin mä kuuntelin Gotan Projectia ja luin vanhoja päiväkirjamerkintöjäni ja mietin asioita ja tunteita. Sitten mä menin tupakalle ja ajattelin, että olipa mahtava hetki, voisinpa toistaa sen ja pitää siitä kiinni ja sitten mä tajusin, etten voi eikä se välttämättä tunnu niin pahalta. Mä voin oppia ja oon ehkä oppinutkin sen ettei hetkistä oo pakko aina pitää kiinni. Ne voi olla hetken mittasia ja sit ne menee. Niitä tulee lisää. Eikä mun aina tarvii osata jakaa niitä tai sanallistaa niitä muille, mä saan ja voin olla sen verran itsekäs, että mä voin pitää ne itselläni. Kaikki sellaset hetket, sellaset aamun hiljaisuudessa nähdyt lintuparvet, tai sellaset hetket kun on niin hiljasta, että mä kuulen ensimmäistä kertaa ikinä meidän seinäkellon sekunttitikityksen vaikka siinä kellossa ei ole sekunttiviisaria. Ei mun tarvii osata sanallistaa muille miltä se tuntuu kun kuulee ensimmäistä kertaa kotinsa seinäkellon tikityksen. Ei mun tarvitse tuntea olevani huono taiteilija tai kirjailija tai ihminen jos mä en osaa sanallistaa sitä tunnetta. Mä saan pitää sen tunteen ihan itselläni. Se on ihan okei. Mun ei tarvitse jakaa kaikkea.

Sit mä voisin kyllä kanssa miettiä tota jakamista. Joitain asioita mä haluaisin ehdottomasti jakaa kaikkien kanssa, mutta joitain asioita en kenenkään. Mä haluan, että mulla on salaisuuksia. Ihan oikeita salaisuuksia, sellasia juttuja joita ei tiedä kukaan. Ja mä en oo varma, että onko mulla. Oonko mä ollut aina niin auki, että mä olen jakanut kaiken? Onko mulla mitään mistä kukaan ei tiedä? Onko mulla jotain ihan omaa?

Mä oon pohtinut, että onko edes mun keho enää mun oma? Mä aloin pohtia sitä siinä vaiheessa kun me muutettiin yhteen. Siinä vaiheessa kun ekaa kertaa ikinä, mun elämässä oli joku joka näkee mun koko kehon jatkuvasti. Onko mulla määräysvalta edes omaan kehooni? Mitä jos mä haluankin laihduttaa vaikka kymmenen kiloa? Tottakai mä tiedän, ettei se ole tällä painolla terveellistä, mutta mitä jos mä haluankin? Mitä jos mä haluankin lävistyttää itseäni tai ottaa isoja tatuointeja? Onko ne enää sellasia asioita joista mä saan päättää itse vai pitääkö mun kysyä siihen lupa?

Sit mä kans mietin äsken sitä, että mä oon nyt kakskytviis. Onko mun pakko ajatella, että mä olin viis vuotta sitten tyhmä ja naiivi vai oonko mä omahyväinen jos mä ajattelen, että mä olin sillon ihan suht älykäs?

10:02 pm - muutama sana.

arvelin kertovani jotain tapahtumia ja kuulumisia, mutta huomasin ettei mulla ole mitään sanottavaa.

tai siis. onhan mulla. haluaisin puhua työstäni, koska en voi puhua siitä kenenkään kanssa. siitä olisi kuitenkin niin paljon kerrottavaa että istuisin tässä vielä aamullakin ja se taas ei käy ollenkaan päinsä. aamulla soi puoli kuudelta kello ja varttia yli seitsemän lähtee juna. koulutuskeikka helsingissä. pitää takoa kun rauta on kuumaa. tällä siis viittaan siihen, että 13.11. on seuraava vapaapäivä, että teen siis töitä ehkä enemmän kuin jaksaisin. keväästä kun ei tiedä, että onko silloin mitään. niin jos nyt painaa täysillä niin tammikuun voi toipua ja helmikuussa aloittaa kirjoittamisen. tai jotain. en tiedä.

mun piti hakea sinne kulttuurituotannon aiku-puolelle, mutta haku meni ohi ihan huomaamatta. oli liikaa töitä, ei ehtinyt keskittyä. ehkä vuoden päästä sitten.

meillä on hieno koti. ja me ollaan pelottavan onnellisia.

P on saunomassa. miä pyykkäsin.

huh hyvä jestas miten miä kaipaan lepoa. siis sellasta lepoa mitä yhdestä vapaapäivästä ei varsinaisesti saa. semmosta aivolepoa, että ei pyöris työjutut päässä. me oltiin pari viikkoa sitten viikonloppu kavereitten mökillä ja miä lopetin töiden ajattelemisen lauantaina viiden, kuuden aikaan alkuillasta. vähän turhan pitkään meni.

oi kun voisi vain kirjoittaa.

menen nyt laittamaan pihkavoidetta käsiin ja sitten nukkumaan. se on ihme ainetta, se pihkavoide. töissä ihmeparantumisia nähty sen kanssa. jos se nämä minunkii rumat kädet vielä kaunistais. onhan se rujoa että mimmi on 25 ja kädet on seittemänkymppisen kädet. huh.

näin viime aikojen keskustelujen innoittamana totean, että hyvää yötä, jeesus myötä, homotkin saa viettää hääyötä.

magenta skycoden uusi levy on ihan trés genial. tai jotain.

muiskis.

12:53 pm - naakka tekee pesää.

oonpas miä ollut taas tosi pitkään hiljaa. huh. eihän sellainen sovi. tämänhän pitäisi olla livejournal eikä mikään deadjournal. niin.

mitäs kaikkea. no. hain kouluun, helsinkiin. kulttuurituotantoa piti päästä lukemaan. miä tein ennakkotehtävät ja sit miä jännitin. kutsuivat pääsykokeisiin ja menin. sit miä jännitin taas. kutsuivat toiseen vaiheeseen ja miä menin sinnekkii. sit miä jäin odottamaan.

ja sitte siinä odottaessa miä tajusin, että enhän miä mihkään helsinkiin ole lähdössä. että miä en yksinkertaisesti jaksa enää matkustaa, olla koko ajan laukut pakattuna ja lähtökuopat kaivettuna. ja niin miä sit päätin että sanoo koulu mitä tahansa nii miä jään kouvolaan. monenkin asian takia.

ensinnäkin tuo että miä haluun jo pysähtyä.
toisekseen se, että minul on täällä niin paljon töitä ja kiinnostavia työtarjouksia, että oisinhan miä vähän urpo jos miä ohittaisin ne.
kolmanneksi se, että miä oikeesti rakastan tot miestäni. miä tahon perustaa sen kanssa kodin. me ollaan jo nähty tämä eri kaupungit, eri kodit -meininki. ainoa järkevä ja hyvältä tuntuva seuraava askel on yhteinen koti.

no sitte sieltä koulusta tuli kirje ja ne sanoi ei. asia selvä. haen tänä syksynä aiku-puolelle ja katson mitä tapahtuu.

miä oon sanonu kämppäni irti ja elokuun loppuun mennessä sen pitää olla tyhjä. se tuntuu hyvältä ratkasulta. miä ihan oikeesti odotan sitä, että myä asutaan virallisesti ja oikeesti saman katon alla. että myä ollaan avopari ja meillä on oikeesti yhteinen koti.

nii tämmösii miä tulin tänne nyt kertomaan tällä erää. miä voisin yrittää vähän useammin tulla. juu.

04:10 am - Euroviisut.

nyt tulee tunnustus: mä rakastan Euroviisuja. olen katsonut Euroviisut joka vuosi ihan pienestä tytöstä lähtien ja vuosi vuodelta innostus niitä kohtaan vaan kasvaa. Luoja tietää millainen olen nelikymppisenä, mutta tänä vuonna olen tehnyt joka biisistä analyysin. jouduin katsomaan molemmat semifinaalit yksin, joten tittidii, kirjoitin mielipiteeni ylös kun ei ollut ketään kelle kommentoida. kirjoitustyöni tulos on saatava jonnekin, joten tulkoon se tänne. elikkä:

I Semifinaali, pudonneet:

Viro, Malcolm Lincoln - Siren: Tämä oli ehdoton suosikkini ensimmäisestä semifinaalista ja koko kisasta, jopa niin vahvasti, että äänestin kappaletta kolmesti. Olin myös varsin suutuksissa kun biisi putosi. Kappaleen kertosäkeistö on tarttuva ja menevä, mutta säkeistöjen melodian hitaus ja laahaavuus on harmi, sillä se on varmasti karkoittanut paljon äänestäjiä. Lisäksi biisi on hieman liian outo Euroviisuihin. Itse kyllä pidän kovasti, sillä laulajalla on mielestäni äärettömän hyvä ääni. Artistin nimen takana on myös hauska tarina: Viron "Haluatko miljonääriksi" -kilpailussa joku kilpailija ei tiennyt USA:n presidentti Lincolnin nimeä, vaan valitsi vaihtoehdoista Malcolmin. No, kilpailija putosi, mutta saipahan ainakin hyvä artisti nimen. Myös kyseisen artistin debyyttilevy toimii, kaikkine kotikutoisine Depeche Mode -viboineen.

Slovakia, Kristina - Horehronie: Laulussa lauletaan puusta / puista, joten sitä kautta esiintyjien puuasut olivat kai ymmärrettävät, mutta mutta. Ei tämä toiminut vallan lainkaan. Hyvin tylsä, suorastaan perus Itä-Eurooppalainen kappale. Siitä pisteet, että ei sentään englanniksi laulettu, mutta ei se tätä kyllä pelasta. Huono.

Suomi, Kuunkuiskaajat - Työlki ellää: Äärimmäisen piinallinen kappale. Semifinaaliesitys oli hyvä ja energinen, mutta en ihmettele yhtään että jatkoon ei menty. Junnaava, tylsä kappale.

Latvia, Aisha - What for: Tässäpä tyttö ja kappale, jonka äänitysvaiheessa on käytetty todella paljon autotunea. Liveveto oli todella huono ja tytön aamutakkiasu oli erittäin outo. En yhtään ihmettele miksi putosi. Biisi itsessään ei ole mikään pohjanoteeraus, mutta meni kyllä livenä niin penkin alle että tuli myötähäpeä.

Puola, Marcin Mrozinski - Legenda: Tämä ei oikeastaan ollut edes kovin huono. Live-esitys oli ilmeisesti sen verran plaisu, että olen sen unohtanut enkä kirjoittanut siitä mitään ylös. Biisi on ihan kelpo, jopa todella kelpo, joten ihme että tämä putosi. Ehkäpä tämä unohtaminen vaivasi myös muita.

Malta, Thea Garrett - My dream: Kammottavan hirveä, siirappinen ja keskinkertainen perusballadi. Ei muuta.

Makedonia, Gjoko Taneski - Jas Ja Imam Silata: Biisi on vaivaannuttava sillisalaatti rokkinsa ja räppinsä kanssa ja semifinaaliesityksen koreografia oli suorastaan vaivaannuttava, varsinkin se eräs kohta, jossa kolme tanssijatyttöä istuivat lavalle, levittivät reitensä ja näyttivät yleisölle pikkupikkuipikkuisen kangaskaistaleen peittämät römpsänsä. Hyh hyh.

I Semifinaali, jatkoon päässeet:

Moldova, Sunstroke Project & Olia Tira - Run away: Tälle viisulle oli hyväksi, että se oli koko semifinaalin ensimmäinen esitys, saatiin homma vauhdilla käyntiin. Onhan tämä menevä ja kiva, mutta saksofoni on suoraan 80-luvulta, vaikka biitti ja muu tyyli onkin 90-lukua. Mieslaulajalla on äänessä joku kumma sävy, joka jostain syystä vähän vetoaa muhun. Ehkä kotimaisista muistuttaa Illiä, jollain tavoin. Jännä sekoitus. Jollain tavalla toimii ja tykkään, mutta ei tämä kyllä voita.

Venäjä, Peter Nalitch & Friends - Lost and forgotten: Mä en pääse tähän jotenkin yhtään sisään. En vaan tajua. Miksi ihmeessä tämä on jatkossa? Mikä tämä on? Pöh pöh.

Serbia, Milan Stankovic - Ovo je Balkan: Tämä ei ensi kerralla kuultuna iskenyt ei sitten yhtään. Laulaja on kummallisen näköinen enkä tajunnut koko kappaleesta mitään. No, parin kuuntelukerran torvet taustalla alkavat iskeytyä kiinni ja jollain tavalla koko biisi alkaa tuntua varsin kivalta. En vihaa, jopa tykkään, mutta en kyllä usko voittoonkaan.

Bosnia-Hertsegovina, Vukasin Brajic - Thunder and lightning: Ihan kiva tämmöi rokkis. Laulajalla oli ihan hieno punainen takki. Muuta ei sitten mieleen jäänytkään.

Belgia, Tom Dice - Me and my guitar: Ihan kiva muuten, mutta tää ei ole mielestäni millään tavalla Euroviisua. tällasia mies ja kitara -yhdistelmiä löytyy jokaisesta Euroopan vähänkin isommasta kaupungista viisitoista tusinasta soittelemassa kadunkulmissa. Tylsä. Toisaalta tuo nuorimies vilpittömyytensä kanssa on ihan liikkis, mutta jälleen, tää ei oo yhtään Euroviisua.

Albania, Juliana Pasha - It's all about you: Tää on niiiiiiin tylsä ja tasapaksu. Huh huh. Tämmönen konehumppa. Ei edes teknohumppa, vaan tämmönen iskelmäkonehumppa. Hyi.

Kreikka, Giorgios Alkaios & Friends - OPA!: Okei. Tää on ihan tosi menevä ja hauska, mutta voimme toivoa, että Kreikka ei voita kisoja. Niillä ei nimittäin ole varaa järjestää ensi vuonna mitään Euroviisu-spektaakkelia. Mutta siis loppujen lopuksi tää biisi on sellainen jota voisin hyvillä mielin bailata jossakin. Olen bailannut tätä jo kotona, mutta mieluummin bailaisin muiden kanssa.

Portugali, Filipa Azevedo - Há Dias Assim: Todella perusballadien perusballadi. Kaunis tyttö, mutta lauloi kulmakarvoillaan. Ei kiitos.

Valko-Venäjä, 3+2 - Butterflies: Tämän porukan jatkoonpääsy aiheutti mulle aivan käsittämättömän raivokohtauksen. Ensinnäkin, ne vaan pönöttivät siinä lavalla. Toiseksi, biisi oli aivan jumalattoman tylsä ja kolmanneksi, ne lauloivat epävireisesti, kuulosti ihan todella huonolta! En yksinkertaisesti käsitä miten tämä jengi pääsi jatkoon. Hyi helevetti.

Islanti, Hera Björk - Je Ne Sais Quoi: En tajua miksi, mutta jostain syystä tämä biisi vaan vetoaa muhun. Laulajattarella on hyvä ääni ja tässä biisissä on jotenkin tosi hyvä flow. Mulla käy kinttu vipattamaan joka kerta kun kuulen tämän. Okei, onhan tämä ihan täyttä Movetronia, mutta jostain syystä se toimii.

II Semifinaali, pudonneet:

Alankomaat, Sieneke - Ik Ben Verliefd (Sha-la-lie): Tässä nyt kun olen kirjoittanut, olen aina laittanut käsittelyssä olevan kappaleen taustalle soimaan ihan vaan muistuttamaan että mikäs se nyt. No, tämä oli niin hirveä, että sitä en yksinkertaisesta tahdo kuulla uudestaan, vaan kuuntelen paljon mieluummin Islannin biisiä. Alankomaiden kappale on suoraan 70-luvulta ja aiheutti suunnatonta myötähäpeää. En voinut muuta kuin kirjoittaa paperiini isoin kirjaimin notta "TSIISÖS!!!!" Ehkäpä vuoden huonoin kappale.

ja Black Eyed Peasin Rock that body tähän välimusiikiksi. pitää jammata välillä että jaksaa pohtia ja kirjoittaa.

Ruotsi, Anna Bergendahl - This is my life: Olin aika yllättynyt, että tämä putosi. Biisi oli ihan kiva ja tyttö oli ihan kiva, mutta tytöstä näki ja kuuli, että jännitti niin pirusti. Tytön silmissä näkyi pelko. Harmi. Lisättäköön, että mielestäni Ruotsi lähetti kisoihin aivan väärän edustajan. Ruotsin omissa karsinnoissa kakkoseksi tullut Salem Al Fakir (uusin musiikkirakkauteni) olisi varmasti päässyt pidemmälle. No, itsepähän valitsivat. Ja valitsivat väärin.

Liettua, InCulto - Eastern Europen Funk: Näitä poikia mä rakastin. Niiden ruutuhousuja ja niiden kazooita ja puhallettavia soittimia ja se kun ne lopulta vetivät housut pois ja alta paljastui ne ihanat hilepöksyt! Biisikin on mitä hyväntuulisin vaikka sanoituksissa onkin politiikkaa. Tää oli silti yksi tämän semifinaalin suosikeistani ja jos olisin saanut äänestää, tämä olisi varmasti saanut ääneni. Harmittaa että putosi, tämä on ihku.

Kroatia, Feminnem - Lako je sve: Nämä tytöt kuulostavat juuri siltä mistä ovat tulleetkin - Idolsilta. Siltä he myös näyttävät. Semifinaaliesityksestä on todettava myös se, että ei pidä laittaa laahusmekkoa jos ei osaa liikkua sen kanssa. Biisi on varsin tavallinen nykyballadi, mutta ei kylläkään sieltä huonoimmasta päästä.

Sveitsi, Michael von der Heide - Il pleut de l'or: Siis juuri näin! Ihanan camp! Lavalla ollutta balalaikka-tyyppistä soitinta ihmettelin, mutta ah. Tää on jotenkin niin Euroviisua! Jostain syystä, vaikka biisi on suht hirveä, tää oli minust kiva. Ehkä se on se camp-arvo. Uh. AH. Ja ehkä myös toi kaksimielisyys. "Sataa kultaa." Pissaleikit, hyi hyi, hih hih.

Slovenia, Ansambel Zlindra & Kalamari - Narodnozabavni rock: Polkkarock? Eiku anteeksi, polkrock. Aivan hirvittävä. Jotenkin kasaria, rumaa ja hirveetä. Gnaaaargh. Taistelee Alankomaiden kanssa viisujen huonoimman biisin tittelistä. Hyi.

Bulgaria, Miro - Angel si ti (You are angel): No. Ainakin semifinaaliesityksestä päätellen kohderyhmä on DTM:n tanssilattialla. Öljytyt tanssijat olivat hieman liikaa ja laulajan totaalikasarinahkatakki oli myös turhan överi. Lisäksi uskon, että nahkatakin selässä olleet siivet (niiteillä tehdyt) oli varastettu Sillanpäältä. Aika kelpo tämmönen perusjumppa, mutta ei muuta.

II Semifinaali, jatkoon päässeet:

Georgia, Sofia Nizharadze - Shine: Semifinaaliesitystä katsellessani ihmettelin kovasti, miksi koreografia oli niin pirun nykivää ja huitovaa vaikka biisi on rauhallinen. Varsin tavallinen slovari, ja sanoituksissa sorrutaan latteuksiin. You're on your own but you're never alone. Sanonpahan vaan että plääh.

Ukraina, Alyosha - Sweet people: Tuo tyttö haluaa olla isona Lady Gaga, sen näki pukeutumisesta ja lavapreesesistä. Mutta. Ääni oli vaikuttava, samoin koko biisi toimi. Esitys oli hieno, lavalla vain laulajatyttö, ei tanssijoita tai taustalaulajia. Ihanaa. Yksi suosikeistani, vaikka mietinkin mahtaako moinen maailmanlopun ennustus sopia viisuihin. Mutta tästä tykkään, ihan tosi kovasti.

Turkki, maNga - We coul be the same: Vaikka tämä on aika pitkälti itäisen Euroopan oman Linkin Park, niin miä sanon et jee! Ei todellakaan huono! Robottipukutanssijanainen lavalla oli kyllä liikaa, vaikkakin oli ihan siistiä kun se rälläköi käsivarrestaan kipinöitä. Harmi vaan että kypärä putosi. Mutta siis biisistä pidän iha niin paljon kauhiast!

Israel, Harel Skaat - Milim: Onneksi tämä mies lauloi hepreaksi! Toimi! Vaikka kappale olikin todella mahtipontinen balladi, jollasista en yleensä pahemmin pidä, mutta ai että tämä toimi. Tämä saattaa jopa voittaa. Ihana. Hieno.

Irlanti, Niamh Kavanagh - It's for you: Tämä nainenhan siis voitti jo vuonna 1993. Voittobiisiä en muista kuulleeni, mutta tämä on ainakin tosi perusballadi, kuten monet muut kisaajat. Tässä kuuluu vahvasti joku 80- ja 90-luvun vaihde. Laulajalla on hyvä ääni ja varmuutta, joten tämä nousee varmasti finaalissa korkealle. En kuitenkaan usko että voittaa.

Kypros, Jon Lilygreen & the Islanders - Life looks better in spring: Tämä oli niin tylsä, että lähdin tupakalle ensimmäisen säkeistön aikana. Phuuh.

Azerbaidzan, Safura - Drip drop: Tästä biisistä kuulee, että sen tekijä on tehnyt biisejä mm Madonnalle ja muille nykypopin suurille nimille. Tää on niiiiiin MTV. Voisin kuvitella Rihannan laulavan tämän, samoin Pinkin ja Britneyn. Hyvin tusinaa, mutta on myönnettävä että ihan kelvosti tehtyä tusinaa. En sano pitäväni tästä, mutta ei tämä inhon tunteitakaan aiheuta. Pelottavasti kuulostaa paremmalta joka kuuntelukerralla. Esityksessä oli myös huvittava ja hienokin yksityiskohta kun laulajattaren mekkoon syttyi valot. Hupsuja ledejä, hih.

Romania, Paula Seling & Ovi - Playing with fire: Aika... jännä. Jokseenkin karmiva. Ihmeellinen pop-pvc-ooppera. En tajunnut tätä enkä tajunnut miksi tämä meni jatkoon. Hyh.

Armenia, Eva Rivas - Apricot Stone: No, ensinnäkin: olipa laulajattarella tissit! Huh! Ja sitten itse esitykseen. Korni! Voi kauheus! Oli perinnesoittajaa ja perinnetanssijaa ja nykypäivätanssijaa ja ruukkuja ja voi hyvä hyytelö sentään sitä suurta aprikoosinkiveä lavalla joka oli ihan kaiken huippu. Sekin olisi pelastanut jo hieman, että se kivi ois vaan tönöttäny siinä, mutta jumalauta sieltä nousi puu. Aivan hirveetä. Ja miksi biisiin on ujutettu kitarasoolo, kun se soolo on kumminkin tooooosiiiii lyhyt eikä todellakaan sovi sinne. Minusta tää olihirveä. Hyi hyi hyi hyi.

Tanska, Chanée & N'evergreen - In a moment like this: Siis voi hyi. Ensinnäkin noi nimet. Mitä helvettiä? Sitten tämä biisi. Tässä on niin hirveetä Simply the best -henkeä, että tekisi mieli syyttää plagioinnista. Tämähän on ilmeisesti olevinaan rakkausduetto, mutta lavalla noiden kahden esiintyjän välillä ei näkynyt minkäänlaista kemiaa, ei ripettäkään. Todella teennäistä. En tajua myöskään tämän kohdalla, että miten tämä meni jatkoon. Sitä paitsi laulajamies näytti ihan hirveältä, ihan kuin se olisi ollut kuukauden hereillä amfetamiinin voimin. Kalliossa näkee samanmoisia, niillä ei vaan ole yhtä hyvä ryhti.

Aina varmasti fyffen ja voiton vuoksi mukana olevat:

Espanja, Daniel Diges - Algo pequeñito: Laulajapojalla on kiva tukka. Ja sitte onhan tää kiva biisi. Wou-wou-woo. Eikä muka espanjan kielessä ole tarpeeksi sanoja? Tää on semmone ihan kiva, kuus puol, mutta tämä unohtuu tosi helposti. Liian musikaalibiisi kylläkin.

Iso-Britannia, Josh - That sounds good to me: Olen kuullut tämän kerran, enkä missään tapauksessa halua kuulla uudestaan. Finaalilähetystä katsellessa käyn varmaankin tämän aikana tupakalla tai vessassa. Aivan hirvittävä alisuoritus ja todella nolo.

Ranska, Jessy Matador - Allez! Ola! Ole!: Onhan tämä tosi menevä ja ihan hauska, mutta tämä ei ole Euroviisu. Voisin tanssia tätä jossain Sedulassa yhden, kahden aikaan yöllä ihan innoissani, mutta ei tämä viisuihin sovi. Kuulemma tämä on myös Ranskan virallinen jalkapallon MM-kilpailubiisi, ja siihenhän tämä menee kuin nenä silmään, mutta hei, nää on viisut. Sitä paitsi biisin musiikkivideo on turhan MTV tissilähikuvineen ja hetkuvine tyttöineen.

Norja, Didrik Solli-Tangen - My heart is yours: Tämä on ihan kammottava siirappilöllö, yhden miehen Il Divo ja lähes törkeä You raise me up -kopio. Hyh. Kaamee.

Saksa, Lena - Satellite: Tällä tytöllä on hauska ja vähän erilainen ääni, ja se kyllä toimii. Tästä biisistä en kyllä tiedä, ei ole suoraan sanotusti Euroviisun kuuloinen. Samoin harmittaa, että vaikka tuntuisi tytöllä ääntä olevan, hän tyytyy lausumaan sanoja joissain biisin kohdissa. Se on outoa. Onko se tehokeino vai eikö tytön ääni sitten riitäkään, en tiedä. Ihan hauska, mutta ei tämä kyllä voita.

näin. huh. 39 maata ja kappaletta. huomenna sitten finaali, jee! en aio enkä uskalla veikata voittajaa, sillä mun maku ei näissä jutuissa eikä mulla ole vielä niin kehittynyt viisukorva, että osaisin tykästymisteni takaa pohtia, että mistä muut tykkää. jeppis. mutta, olipas hyvä saada tämä nyt jonnekin. etten ole turhaan kirjoittanut ja itsekseni vaahdonnut.

jep. näin. oho, kello on yli neljä.

03:30 am - miete.

minullon musiikin kanssa semmonen juttu, että siihen liittyy aina muistijälki. jos mulla ei ole jostain kappaleesta tai yhtyeestä minkäänlaista muistijälkeä, niin sitten se jää jotenkin vähemmälle huomiolle. välillä mä myös ihan tarkoituksella yritän hankkia muistijälkiä jollekin musiikille johon olen juuri tutustunut, josta pidän ja josta haluan pitää pitkään.

tää on siinä mielessä ongelmallista toimintaa, että eihän ne muistijäljet ole aina sellaisia mitä haluaa muistaa. sen takia, aina välillä, jokin levy tai yhtye tai kappale joutuu pannaan. semmosta musiikkia ei sitten kuuntele. sitä on hyllyssä, siitä voi sanoa pitävänsä, mutta sen kuuntelemista sitten välttää, varsinkin jos on muita ihmisiä ympärillä.

sitten kun tuntuu, että nyt on aikaa kulunut ja vettä virrannut, sitä musiikkia voi kokeilla. ja sitä kokeillaan yksin, aina. jos se tuo kipeän muistijäljen esiin, ne tunteet mitä on varastoituneena vain odottamassa sitä musiikkia, niin sitten on helppo päätellä, että vielä ei ole aika. sitten voi vaan todeta, että tätä ei nyt sitten hetkeen kuunnellakaan. sitten sen vaan laittaa pois sen musiikin ja odottaa lisää.

semmosia muistijälkiyhtyeitä tai -kappaleita kuunnellessa pitää aina tiedostaa riski. koskaan ei voi itse tietää onko sen jonkin yhtyeen tai kappaleen kanssa kulunut tarpeeksi aikaa, mitä se nykyään aiheuttaa, mistä se muistuttaa, palaako kaikki. ja jos sitä yhtyettä, kappaletta tai levyä kuuntelee, siinä on aina riski, että hiipii takaisin aikaan jolloin se muistijälki on jätetty.

minä painoin aika luottavaisena play ja palasin tahtomattani kolme vuotta taaksepäin. palasin hyvin vahvasti siihen kaikkeen. en ole tätä musiikkia sen jälkeen kuunnnellut, mutta nyt ihan todella luulin olevani valmis. luulin, että voisin ihan vaan kuunnella ottamatta mukaan sitä kaikenmoista mitä kevät -07 piti sisällään. mutta ei. nyt tässä on Kitaristi ja istuma-amme ja hakaniemen ranta ja minun hailakanpunainen tukkani ja ne kilot mitä silloin yritin kantaa ja hämeentie ja musta kahvi ja paljettihame näyttämöllä ja se ikuinen istuma-amme ja aina tuntui että taivas on vähän sellainen keltaisen harmaa, ei koskaan valoisa eikä täysin harmaa ja minä kävin pitkillä kävelyillä ja kahvi oli aina mustaa ja joka päivä piti pitää kenkiä jotka hiersivät. ja minä olin pienempi kuin ikinä.

nyt vesi on virrannut, Kitaristilla on kaksi lasta ja vaimo, minulla mies jota rakastan, nyt on elämä hyvin, kolme vuotta on kulunut ja elämä on hyvin. ja sitten minä mokoma laitan soimaan kappaleen joka tuo kaiken takaisin, kaiken sen kivun mikä silloin tuntui, kaikki se, kaikki, kaikki se tunne tulee yhtenä ryppäänä takaisin ja minä tahdon sekunnissa tehdä kaiken juuri niin kuin sinä keväänä, hakaniemen ranta ja istuma-amme ja se silta töölönlahdella ja kaikkea sitä ennen se jokin, se tunne, se joka ja kuka minusta piti kiinni ja joka minulle puhui.

ei se tuo missään nimessä takaisin sitä kiintymystä, vaan se tuo katkeruuden, haipuvan ja haalenevan katkeruuden. en minä sitä tahdo mitä joskus oli. enkä mitään sen takia tee. en minä sitä aikaa kaipaa, en sillälailla, että olisipa nyt kuin silloin, en koskaan, mutta en voi olla muistamatta. se on se jälki.

voiko tämän ikäinen ihminen ajatella nyt, että nuoruus on murhenäytelmä? ehkä ei. mä oon loppujen lopuksi aika naurettava persoona.

01:22 pm - fysiikka pettää.

mulla on toisessa silmässä näppylä, joka turvottaa sitä silmää. silmä rähmii ja siihen sattuu koko ajan. aamuisin sitä ei meinaa saada ollenkaan auki ja turvotuksen takia se on muutenkin vain puoliavoin. se taas saa koko naaman ja olon tuntumaan uniselta ja väsyneeltä. koko ajan tekisi mieli pitää aurinkolaseja tai silmiä kiinni. se kipu vaivaa koko ajan.

mulla on huulissa ja niiden ympärillä ilmeisesti joku allerginen reaktio, niin että iho punoittaa, sitä kiristää ja siihen sattuu. tunnen koko ajan miten iho venkoilee, yrittää pysyä muodossaan ja vaihtaa paikkaa samaan aikaan. sattuu. kivun ja kiristämisen takia ei saa nukuttua.

mun on vaikea hengittää. tuntuu että keuhkot ei jaksa vetää tarpeeksi ilmaa sisään ja päästää sen vähänkin ulos ennen aikojaan. hengästyttää. tekis mieli haukkoa henkeä. kun yritän nukahtaa ja hengittää rauhallisesti ja tasaisesti, on pakko päästää uloshengityksellä pieni ääni että varmistuu siitä, että henki kulkee.

mulla on nälkä, mutta ei ruokahalua. tekee koko ajan mieli mennä ihan kippuraan, halaamaan kumisevaa ja murisevaa vatsaa. kietoa sen ympärille peittoja ja paitoja, että jos se jotenkin lämpiäisi ja suostuisi ottamaan ruokaa vastaan. mä olen tyhjän vatsani takia koko ajan vähän kumarassa.

ja mistä näitä kaikkia outoja naarmuja ja mustelmia tulee? miten voi olla, ettei näin naisellinen nainen osaa hallita kehoaan, vaan törmäilee ja paiskoo sitä kuin joku yhtäkkiä venähtänyt teini?

tulevana sunnuntaina on ensimmäinen ensi-ilta, ensi viikon perjantaina toinen. viime viikolla sunnuntai oli ainoa vapaapäivä. tällä viikolla ei ole yhtään. ensi viikolla taitaa olla yksi, ehkä. en muista.

mua väsyttää.

03:48 am - runottaa.

minä palelen koko ajan
palelen niin paljon
että kun hengitän savua syvälle sisääni
sisälläkin tuntuu kuin hengittäisin sitä ulos

en minä ole sinua kaivannut
en ole pelännyt koskaan
sinun vastaavan vieraisiin hymyihin

nyt kun minä palelen ja hengitän sitä savua
koska muuta ei ole
kuin soimisen odotus
minä pelkään
että joku puhuu sinulle juuri oikeaan aikaan
ja sitten ei jääkkään muuta
kuin se syvä savu
ja ihmetys
että miten näin suunnattoman suurella
voi olla näin kapeat ranteet